Wind banner

WindCoE - Nordic Wind Energy Center

Hankkeen tavoitteena on muodostaa osaamiskeskus kylmään ilmanalaan liittyvän tuulivoiman alalle. Osaamiskeskus työskentelee mm. jäänestomenetelmien sekä melun ja tuuliresurssien analysointiin liittyvien kysymysten parissa.

Hankkeen kuvaus

Osaamiskeskuksen muodostuttua, kylmän ilmanalan tuulivoimaan liittyviä tutkimusongelmia voidaan tarkastella monitieteellisesti tukien tuulivoiman kestävää kehitystä Pohjoismaissa. Parannetut jäätymisenestomenetelmät johtavat tuuliturbiinien parempaan tuottavuuteen kylmissä olosuhteissa. Äänen leviämisen ja tuuliresurssien ennustusmenetelmien kehittyminen auttavat kehittäjiä arvioimaan paremmin tuulipuiston toimintaympäristöjä ja siten sovittamaan entistä harmittomammin tuuliturbiineja ja asukkaita alueelle, jolloin myös sijoitusten riskilaskelmat muuttuvat suotuisemmiksi. Tällä tavalla WindCoE on valmis parantamaan tuulivoimatehollisuuden ja yhteiskunnan välejä Pohjoismaissa. WindCoE hankkeen jälkeen osaamiskeskus siirtyy seuraavaan vaiheeseen tunnistamalla tärkeimmät teknologista muutosta ja julkista ymmärrystä vaativat asiat tuulivoimateollisuuden tulevaisuudessa.

Vastinrahoittajat

Nordland fylkeskommune (NO), Norges arktiske universitet (NO), Uumajan yliopisto (SE), Pohjanmaan liitto (FI), Ammattikorkeakoulu Novia (FI), Luulajan teknillinen yliopisto (SE),Vaasan yliopisto (FI), Seinäjoen ammattikorkeakoulu (FI), Seinäjoen yliopistokeskus (FI)

 

Skarmklipp Wind affisch

 

 

 

‹ Takaisin